vertailu
16
Blu-ray-soittimet 1 200 ?
Teksti ja mittaukset: Mauri Eronen Kuvat: Mauri Eronen ja valmistaja
Äänelle on myös analoginen stereolähtö.
Valmistajan oma Denon Link HD -liitäntä synkronisoi soittimen ja siihen kytketyn av-vahvistimen kellosignaalit, minkä Denon lupaa alentavan jitteriä. Kannen alle kurkistettaessa Cambridge Audio ja Oppo ovat olemukseltaan pari askelta askeettisen tyhjää Denonia edellä. Denon ja Oppo ovat mitoiltaan ja painoltaan liki identtiset, mutta Denonissa
massa on mennyt kotelon tukevoittamiseen. Liitäntää käytetään hdmi-kaapelin ohessa, eikä se toimi
yksistään.
17. Lähtökohdiltaan ne
ovat täysin samassa asemassa sekä hintansa että tuoreutensa osalta. vertailu
Vauhdin
viemää
BLU-RAY-SOITTIMIEN välinen kahina on tasaväkistä.
Uusimman sukupolven kieputtimet ovat nopeita,
hyväkuvaisia ja monitoimisia.
OTIMME vertailuun kolme uutta soitinta Cambridge
Audiolta, Denonilta ja Opolta. Äänelle on analoginen 7.1-esivahvistinlähtö, koaksiaalinen ja optinen s/pdif-lähtö ja videolle hätävaraksi komposiittilähtö. Näin käsitelty kuva ei
ole yhtä terävä ja siisti kuin Cambridge Audion tai
Opon itse pyörittäessä samaa levyä. Cambridge Audiossa da-muunnoksesta vastaa Wolfson
WM8740 ja Opossa ESS SABRE32 (ES9018). Opossa
suurimman osan painosta selittää suuri määrä komponentteja. Cambridge Audio on kaikin puolin kompaktimpi.
Cambridge Audion takapaneelissa on ruuhkaisempaa. Analogipuoli on Opossa erilliskomponenttiensa osalta selvästi
järeämpi. Etulevyn hdmi/mhl-otto (mobile highdefinition link) tukee myös mobiililaitteen liittämistä.
Testasimme toimintoa tuomalla Denonin soittimelta dvd-kuvan 576i-formaatissa. Molemmat hdmi-lähdöt voidaan määritellä toistamaan sekä kuvaa ja ääntä tai jakaa ääni ja kuva omiin lähtöihin.
Sekä Cambridge Audio että Oppo sisältävät tämän
vuoden malleissaan digitaalitulot äänelle ja kuvalle.
Hdmi-tulon ansiosta soittimien Marvell DE2755
QDEO -prosessoria on mahdollista käyttää ulkoisille
kuvalähteille. Kaikki toistavat cd-, sacd-, dvd-audioja blu-ray-levyt eli ne ovat niin sanottuja universaaleja
soittimia.
Vaikka Cambridge Audio ja Oppo ovat ulkoisesti
täysin erilaisia, pohjautuvat ne samaan digitaalipuolen
arkkitehtuuriin. Viime sukupolven Mediatek
MTK8530 -alusta on vaihtunut malliin MTK8580,
mikä on tuonut jotain muutoksia edellisiin soittimiin.
Esimerkiksi Cambridge Audio 751BD:n ja Oppo
BDP-95EU:n eSata-liitännät ovat poistuneet, ja uudel
la tuplaydinprosessorilla elokuvien latausajat ovat pienentyneet.
Analogiosio on soittimissa täysin erilainen. Lomituksen poisto on kuitenkin laadukasta.
Oppo on liitäntöjen suhteen omassa luokassaan.
Cambridge Audioon verrattuna siinä on lisäksi balansoitu xlr-lähtö äänelle, kuulokeanto etulevyssä sekä
usb-otto tietokoneen kytkemiseksi. Mittausten mukaan Oppon jitter on äänen digitaaliotosta suurempaa
? Cambridge
Audio Azur
752BD
? Denon
DBT-3313UD
? Oppo
BDP-95EU
Liitännät
Denonin liitäntämahdollisuudet ovat vaatimattomimmat. Tilanne on siis päinvastainen kuin noin 800
euron blu-ray-soittimien vertailussa (HM 3/2012), jossa vastakkain olivat Cambridge Audio 651BD ja Oppo
BDP-93EU.
Denonissa muunnin on Texas Instrumentsin
PCM1795. Toinen hdmi-lähdöistä toistaa vain ääntä, joten
soittimeen ei voi kytkeä esimerkiksi televisiota ja
projektoria. Hdmi-lähtöjä on kuitenkin kaksi kappaletta
Painikkeiden liikerata
on pitkä ja melko epämääräinen, mutta painallukset
menevät perille nopeasti. Olemus on
kuitenkin selvästi heppoisempi.
Opon koneisto on sama kuin viime laitesukupolvessa, ja se pitää tässä kolmikossa parin desibelin erolla
voimakkainta ääntä niin liikkuessaan kuin lukiessaankin. Cambridge Audio on hiljaisin dvd-toistossa, mutta hieman
Denonia äänekkäämpi blu-ray-elokuvilla. Asetusvalikon näppäin voisi
olla sijoitettu lähemmäksi keskiosaa, sillä nyt sitä joutuu etsimään.
Cambridge Audion ja Opon säädin on taustavalaistu
erinomaisesti valkoisella ledillä. Jälkimmäisten kolmen usb-liitännän tarjonta riittää moneen tarkoitukseen, vaikka langaton verkko olisikin käytössä.
Denonissa on yksi usb-liitäntä etulevyssä.
Käyttö
Denon on ulkoiselta viimeistelyltään arvokas. Pe18
rustoimintojen iskostumisessa selkäytimeen kestää
tavallista pidempään. vertailu
Blu-ray-soittimet 1 200 ?
kuin cd-levyltä.
Denon kytkeytyy verkkoon ethernet-kaapelilla,
Cambridge Audio ja Oppo vaihtoehtoisesti wlaniin
usb-liitäntään kytkettävällä adapterilla. Sen painikkeiden liikerata on lyhyt ja täsmällinen, ja säädin antaa selvän palautteen painalluksesta. Automatiikan puuttumisen vuoksi videolähdön tilaa täytyy vaihtaa multi format -tilaan,. Elokuvien latausnopeuden erot
menevät miltei mittaustarkkuuden piikkiin Cambridge Audion ollessa pienellä erolla ripein. Valitettavasti näppäinasettelu on aika epäonnistunut. Kelkka on pinnoitettu kumimaisella materiaalilla, mikä estää tehokkaasti levyn lipsumisen. Opon taustavalaisun voi valita syttymään joko mitä tahansa näppäintä painamalla tai
vain erillisestä valopainikkeesta. Oppo ja Denon tukevat Netflixiä 1080p-tarkkuudella ja 5.1-äänillä, mutta
alhaisinta kompressiota käyttävä Super HD -laatu jää
niiden ulottumattomiin. Sen levykelkka on hiljainen ja kotelo resonoimattoman tukeva. 1080p24-kuva on teoriassa
mahdollista, mutta Netflixin sisältö on tallennettu 25
tai 30 kuvan sekuntinopeudella.
Oppo toistaa Netflixin koko sisällön 50 hertsillä,
jollei asetuksista vaihda television tyypiksi ntsc.
Muuten jenkkisarjat ja suuri osa elokuvista tökkivät
erittäin häiritsevästi. Käynnistyskin tapahtuu
alkuaikojen minuutin sijaan noin kymmenessä sekunnissa. Näppäimet erottuvat
selvästi pimeässä. Häiritseväksi toimintaa ei silti voi missään nimessä kutsua, mutta soittimen massiivisen olemuksen
viestittämä laadukkuus hieman kärsii muovisuudesta.
Cambridge Audion kaukosäädin on tuntumaltaan
ylivertainen. Ne alkavat
olla kaukosäätimen vasteenkin osalta samalla viivalla
vanhan mestarin kanssa.
Vasta nyt, seitsemän vuotta formaatin ensilanseerauksen jälkeen blu-ray-elokuvan käynnistymisen odottelu ei tunnu pakkopullalta, kun päävalikkoon pääsee
keskimäärin alle minuutissa. Vaikka tärkeimmät painikkeet ovat lähellä säätimen keskiosaa, on niiden sijoittelu liian tiheää. Merkittävää
on se, että uuden sukupolven soittimet ovat noin 30
prosenttia nopeampia lataamaan raskaat blu-ray-levyt
kuin Playstation 3 (se vanha lihava malli). Denonin kuuden sekunnin buuttaus on luksusta.
Denonin asetusvalikon kutsuminen kesken elokuvan pysäyttää leffan kokonaan, eikä sen jatkaminen
enää ole mahdollista.
Striimaus ja mediatoisto
Samasta alustasta huolimatta Cambridge Audion ja
Opon välillä on eroa nettipalvelujen kattavuudessa.
Cambridge Audio tukee vain Googlen Picasa-kuvapalvelua ja Youtubea, mutta Oppo lisää joukkoon muun
muassa Netflixin. Muutkin painikkeet näyttävät
liikaa toisiltaan.
Denon on tuntumaltaan heppoisin, ja sen komennot eivät mene aina viiveettä perille, mutta näppäinasettelu on onnistunut. Tarvittavat painikkeet löytyvät nopeimmin.
Opon säädin on tuntumaltaan ennallaan aikaisempiin malleihin nähden, mutta streamauspalveluille on
tullut omat pikanäppäimensä. Ntsc-tilassa kuva näkyy 60
hertsillä vähemmän häiritsevän telecine-nykimisen
säestämänä. Denon tarjoaa Netflixin ja Youtuben.
Kaikissa soittimissa striimauspalvelujen hakutoimintoja helpottaa mahdollisuus kytkeä usb-näppäimistö tekstin syöttämiseksi. Denonissa osa painikkeista on himmeästi itsevalaisevia.
Toimintojen nopeudessa ei kolmikon välillä ole käytännössä mitään eroa
720p-videon skaalaus
1080p-tarkkuuteen tuottaa toisinaan pieniä artifakteja, jotka näyttävät samalta kuin vaikeilla dvd-elokuvilla. -tilaan korjaa ongelman ja video näkyy alkuperäisellä 60 hertsin nopeudella.
Hankalalla eli huonosti masteroidulla dvd-materiaalilla (Transformers 2) kaikki kolme soitinta ovat kuvaltaan samalla viivalla. ja ?Steep?. Ne vaikuttavat impulssi- ja taajuusvasteeseen sekä taajuuksien väliseen vaiheeseen. Välillä arvaukset
menevät metsään, mutta toiminto toimi ainakin musiikilla luotettavasti.
Täysin ongelmatonta mediatoisto ei ole. Tämän vuoksi 1080i-formaatissa tallennettu blu-ray tökkii selvästi toistuessaan 50
hertsillä. Denon tukee vain fat-formaatin muistilaitteita, Cambridge Audio ja Oppo myös
ntfs-muotoisia, joten niillä voidaan toistaa yli neljän
gigatavun tiedostoja. Linear ja minimum phase laskevat yläpäästä loivemmin.
Impulssivaste Cambridge Audion linear-suotimella.
Vaste on samanlainen kuin Denonin ja Opon kiinteillä
suotimilla.
Impulssivaste Cambridge Audion minimum phase
-suotimella.
kun Netflixin sijaan halutankin katsoa eurooppalaisia pal dvd-elokuvia tai 1080i-formaatin blu-raytä.
Ongelma on vielä suurempi Denonissa, jossa tvstandardia ei voi vaihtaa, ja Netflix toistuu aina 50
hertsillä.
Cambridge Audio ja Oppo osaavat liittyä lähiverkon
kautta sekä samba/cifs- että dlna-palvelimiin. Cambridge Audiolla ja Opolla
toisto onnistuu dlna:lla myös etälähetyksenä suoraan
tietokoneelta tai mobiililaitteelta.
Denon osaa toistaa mkv-konttiin pakatut x264-tiedostot luotettavasti 23,976/24 kuvan sekuntinopeudella. Linear ja
steep ovat impulssivasteeltaan samankaltaiset; molemmissa on esi- ja jälkisointia, mutta steepillä ne ovat aavistuksen
pidemmät. Cambridge Audio ja Oppo perustuvat samaan videoprosessoriin, ja niiden kuvanlaatu
on kaikella materiaalilla identtinen ja erinomainen.
Denon lisää pakkaan paremmin toimivan kohinanpoiston, minkä ansiosta se kerää testilevyillä paremmat pisteet.
Cambridge Audiossa ja Opossa on vakiona valittu
television tyypiksi ?pal?. Tiedostotoisto on mahdollista myös usb-laitteilta. Lopputeksteissä ilmenee jonkin
aikaa selvää lomituksenpoistovirhettä, mikä poistuu
kun ruudulla on tarpeeksi analysoitavaa materiaalia.
Itse elokuvan aikana kuva on hyvä.
Cambridge Audio ja
Oppo toimivat myös
muiden ääni- ja
kuvalähteiden prosessorina digitaalisen äänen ja hdmiottojen ansiosta.
19. Minimum phase luo pitkän jälkisoinnin, mutta esisointi puuttuu kokonaan. Kaikkien soittimien suorituskyky riittää toistamaan korkean kuvanpäivitystaajuuden videot (720p,
50 fps) tökkimättä.
Oppo yrittää tunnistaa mediatiedostojen sisällön
automaattisesti Gracenote-palvelusta. vertailu
Suotimella säädettävä
CAMBRIDGE Audiossa on äänen hienosäätöön kolme digitaalisuodinta: ?Linear?, ?Minimum phase. Steep leikkaa jyrkästi korkeimmat taajuudet pois, jotta aliasointiartifakteja ei synny. Vaihto ?Multi system. Denonin ja Opon kiinteät suotimet käyttäytyvät samalla tavalla kuin Cambrige Audion lineaarisuodin, ja niiden impulssivaste on identtinen.
Linear- ja steep-suotimet ovat vaihekäyttäytymiseltään tasaiset, Minimum phase ei ole aikakoherentti. Se myös skaalaa kaikki 720p-videot 1080p-tarkkuuteen kuvanopeutta vaihtamatta. Cambridge Audio
ja Oppo ovat tarkempia videon lähteestä, ja niillä hdtv-lähetyksestä kaapatut videot toistuvat 60 hertsillä,
vaikka blu-ray-ripit pyörivätkin oikealla 23,976 tai 24
kuvan sekuntinopeudella. Denon
meni yhteen otteeseen kuvaltaan sekaisin verkkotoistossa palatessa, ja Cambridge Audio hukkasi ensin
tekstityksen ja jumittui sitten kesken lähiverkon yli
striimatun kokopitkän elokuvan.
Impulssivaste Cambridge Audion steep-suotimella.
Kuvanlaatu
Soittimien lomituksen poistoa ja skaalausta arvioitiin
HQV:n testilevyillä. Sen avulla useiden video- ja musiikkitiedostojen kansitaide ja metadata tulee näkyviin hetken päästä. Denon
ymmärtää vain jälkimmäisen
Kolmannesosaoktaavin välein mitatussa, A-painotetussa
häiriöetäisyydessä tämä ei näy.
Cambridge Audio kompastuu lineaarisuustestiin. Cambridge Audio on kompaktia ja nopeaa soitinta etsivälle paras valinta.
Denonin tiedostotoisto on luotettavaa,
mutta se ei tue Windows-koneiden smb/cifsjakoja tai osaa esittää Netflixiä nykimättä.
Cambridge Audiosta Netflix puuttuu kokonaan, ja Opossa pitää ravata videolähdön
kuvataajuusvalinnoissa sulavaa kuvaa videopalvelusta saadakseen.
Joukko on tasainen, ja ne kaikki saavat Hifimaailman suosituksen. Oppo mitattiin myös balansoiduista xlr-lähdöistä, joilla pohjakohina
on muutaman desibelin rca-lähtöjä parempi.
Opossa on 20 desibeliä pohjakohinaa korkeampia piikkejä noin 1700 hertsin
välein. Sen toisto pysyy desibelin heitolla tarkkana vain ?83 dBFS:n tasolle. Päätaajuuden helma kasvaa suureksi, ja
jitterin pääkomponentit sijoittuvat tasaisesti alle 150 hertsille.
Denon on säröarvoiltaan muita teoreettisesti heikompi, mutta toisaalta
tuloksissa ei ole mitään muuta varsinaista ongelmaa. vertailu
Blu-ray-soittimet 1 200 ?
mittaustulokset
yhteenveto
Cambridge Audio
Denon
Oppo
Oppo (XLR)
16 W
2,1 V
440 ohm
107 dB
-131 dBV
<0,001/<0,001 %
<0,001/<0,001 %
-83 dBFS
0,0 dB
106 dB
140 ps
11 W
2,2 V
120 ohm
109 dB
-131 dBV
0,002/0,001 %
<0,001/0,004 %
-95 dBFS
0,0 dB
107 dB
127 ps
29 W
2,3 V
100 ohm
108 dB
-110 dBV
<0,001/<0,001 %
<0,001/<0,001 %
-98 dBFS
0,0 dB
108 dB
118 ps
29 W
4,5 V
100 ohm
111 dB
-110 dBV
<0,001/<0,001 %
<0,001/<0,001 %
-97 dBFS
0,1 dB
107 dB
116 ps
Tehonkulutus
Antojännite, 1 kHz, 0 dBFS
Antoimpedanssi, 1 kHz
Häiriöetäisyys, A-paino
Pohjakohina, 1?10 kHz
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz
IM-särö, 2nd/3rd
Lineaarisuus, 44,1 kHz/16 bit
Kanavatasapaino, 1 kHz
Kanavaerotus, 1/20 kHz
Jitter, 44,1 kHz/16 bit
Bit perfect, 44,1 kHz/16 bit
Bit perfect, 96 kHz/24 bit
Kaikkien soittimien suorituskyky analogilähdöistä on pääsääntöisesti erinomainen. Sisäistä kauneutta arvostava teknokraatti taas lankeaa
Opon tekniseen siisteyteen ja laadukkaisiin
komponentteihin. Tulos on yhtä heikko myös
koaksiaalisella otolla 24 bitin signaalilla. Niiden taso on kuitenkin vain ?110 dBV, joten ne eivät kuulu tavallisessa käytössä. 24 bitin signaalilla Oppo on
lineaarinen ?113 dBFS:n tasolle asti.
Cambridge Audion suorituskyky on yhtä hyvä sekä cd-soittimena että
da-muuntimena. Denon haukkaa
sähköverkosta tehoa erittäin vähän.
nopeustesti
Cambridge Audio 752
60 s
Oppo BDP-105
63 s
Denon 3313
63 s
Playstation 3
87 s
Kolmen Blu-ray- (Mission Impossible: Ghost Protocol, TRON: Legacy, Lakeview Terrace) ja yhden dvdelokuvan (Transformers 2) latausajan keskiarvo eri
soittimilla. Cambridge Audio ja Oppo toimivat
kattavien liitäntöjensä ansiosta digitaalisena
äänen ja kuvan keskuksina, mutta Denon on
olemukseltaan arvokkaampi. Opolla jitter kasvaa merkittävästi, kun sillä tehdään muunnos
digitaalituloon tuodulle signaalille. Denon ja Oppo esittävät cd-äänen
tasoltaan oikein hiljaisimpiin signaaleihin saakka. Vaikka missään ei
kaikkien osa-alueiden yhdistelmä täydellisesti kulminoidukaan, on jokainen niistä tähän mennessä selvästi paras Blu-ray-soitin
markkinoilla. Pisteen kymmenysten heitot arvosanoissa jopa suurentavat
eroja, sillä käytännössä jokainen soitin on
tehtävässään erittäin hyvä.
Cd-soittimena niissä ei ole laadullisia eroja, mutta sävybongareiden kannattaa kuunnella jokainen soitin omassa oheislaitteistossaan. Pienempi arvo parempi.
KOLMIKKOA on lähes mahdoton laittaa paremmuusjärjestykseen. Pienellä piste-erolla Oppo nappaa ansaitun testivoiton.
Taajuusvaste cd-toistossa analogisista linjalähdöistä.
Cambridge Audio Azur 752BD
Denon DBT-3313UD
Oppo BDP-105EU
Linear- ja minimum phase -suodin musta, steep-suodin punainen.
Jitter cd-toistossa analogisista linjalähdöistä.
Cambridge Audio Azur 752BD
Denon DBT-3313UD
Oppo BDP-105EU
Oppo BDP-105EU
Jitter da-muuntimena koaksiaalisella digitaaliotolla analogisista xlr-linjalähdöistä.
Harmoninen särö alenevalla tallennustasolla 1 kilohertsillä (sininen käyrä) ja 20 kilohertsillä (punainen).
Cambridge Audio Azur 752BD
20
Denon DBT-3313UD
Oppo BDP-105EU
Vertailusoitin oli Meridian 808i, vahvistin Musical Fidelity M6 500i ja kaiuttimet Aurelia
Magenta.
Absoluuttisella laadulla arvioituna kaikki soittimet ovat yhtä hyviä, mutta niissä on silti
sävyllisiä eroja. Tiedostotoisto ei ole aivan yhtä ongelmatonta kuin parhailla verkkosoittimilla, mutta blu-ray-soittimena toiminta on moitteetonta. Cambridge Audio soi skarpisti ja irtonaisen menevästi. Ehkä aavistuksen ääripääkorosteiseltakin. Basso on enemmänkin pyöreän pehmeä kuin iskevästi irtoava, mutta
kyse on enemmän subjektiivisesta hitaudesta kuin ongelmasta. Melko ronskisoundinen peli, mutta rokkitykkinä
ihan toimiva, jos muu setti ei ole sieltä viileimmästä päästä.
pisteet
Paino
Kuva
Ääni
Tiedostotoisto
Käyttö ja nopeus
Ominaisuudet ja liitännät
Mittaukset
Yhteensä
20 %
20 %
10 %
20 %
15 %
15 %
100 %
Cambridge
Audio
9
8
8
9
9
8
8,6
Denon
Oppo
9
8
9
9
7
9
8,5
9
8
8
9
10
9
8,9
21. Vielä kun nopeasti komentavan kaukosäätimen tuntuma saataisiin hiottua paremmaksi.
Mittaustulokset ovat liki moitteettomat ja käytännössä suorituskyky onkin virheetöntä. Lähimikityksillä särmä voi tosin mennä
hiukan överiksi suoraraviivaisuudessaan. Illuusio nopeudesta, irtonaisuudesta
ja dynamiikasta kuulostaa kuitenkin useimmiten mukavalta. Diskantti on siisti vaikkei soitin sävyjä ylenpalttisesti maalailekaan.
Oppo
Napakkaotteisesti ja nopealla tempolla musiikkia kuljettava laite. s/pdif
usb-b (24/192)
rca stereo,
xlr ja rca stereo,
Äänilähdöt
rca stereo, 7.1 preout
denon link hd
7.1 preout
Videotulot
2x hdmi
2x hdmi
Videolähdöt
2x hdmi, komposiitti
2x hdmi
2x hdmi, komposiitti
USB (takana/edessä)
2/1
0/1
2/1
mp3, flac (hd), ogg, mp3, flac (hd), wav, mp3, flac (hd), ogg,
Tiedostoformaatit
wav, wma, divx,
wma, divx, xvid,
wav, wma, divx,
xvid, mkv, mp4
mkv, mp4
xvid, mkv, mp4
?/?
?/?/?
Ethernet/wlan
?/?
?/?/?
DLNA/SMB
Picasa, Netflix,
Nettipalvelut
Picasa, Youtube
Netflix, Youtube
Youtube?
Kaukosäätimen
?
?
taustavalo
ir in, rs-232c,
ir in, rs-232c,
Muuta
3 valittavaa,
ir in+out
4K-skaalain
4K-skaalain
kuunteluarviot
MIKAEL Nederström kuunteli blu-ray-soittimet cd-toistossa Hifimaailman kuunteluhuoneessa. Diskantti on melko erotteleva ja ajoittain runsaskin, mutta liiallisen skarppia
vaikutelmaa ei tule. Läheinen ja kuivakka esitys luo vaikutelman erottelusta, mutta tekee
sen luontevuuden ja miellyttävyyden kustannuksella. vertailu
info
Cambridge Audio
Denon
Oppo
Malli
Hinta
Edustaja
Puhelin
Azur 752BD
DBT-3313UD
BDP-105EU
1 199 ?
1 199 ?
1 199 ?
Highend Studio Oy
Simex Oy
Mareksound
09 4553 685
09 41 500 210
010 3213 220
www.highendstudio.fi
www.mareks.fi
Lisätietoja
www.cambridge
www.denon.fi
www.oppodigital.com
audio.co.uk
Mitat (lxkxs)
43 x 8,5 x 31,2 cm 43,4 x 11,5 x 29,7 cm 43 x 12,3 x 31,1 cm
Paino
5,0 kg
7,9 kg
7,9 kg
opt. Basso voisi olla muhevampikin, sillä ajoittain alapäässä
kuuluu ripaus ohuutta. Kuten rinnakkaismallissa, tässäkin tuntuu olevan aavistus ylimääräistä viileyttä ja särmää äänessä, joskin niiden
vastapainona erottelua ja iskuakin. Viileä ja ajallisesti
tarkka sointi tullee toimeen parhaiten lämpimän oheiskaluston kanssa.
Denon on särmiä pyöristelevä ja helppo kuunneltava. Yhtä kaikki, soitin kuulostaa läpivalaisimen lailla musiikkiin suhtautuvan vertailukoneen rinnalla hiukan laiskalta
ja pyöristelevältä. Liitännät
sisältävät miltei kaiken kuviteltavissa olevan, ja soittimen käyttö on
jouhevaa. s/pdif,
Äänitulot
opt. Soitin näyttää ntsc-dvd-levytkin 24p-nopeudella, kunhan ne
ovat hyvin masteroituja. Plussaa kuitenkin rasittavien
piirteiden puuttumisesta.
Cambridge Audio (suodin linear)
Viileä ja iskevä ääni. Kitaran ääni paukahtaa enemmän aluketta kuin harmonisia sävyjä alleviivaten. ja koaks. Kokonaisuus on joka tapauksessa suhteellisen yleispätevä, jos
skarppi lähestymistapa musiikkiin ei pelota.
?????
?????
testivoittaja
Oppo BDP-105EU
VAIKKEI Oppo olekaan täydellinen, pääsee se hyvin lähelle. Lähempi tarkastelu paljastaa, että pohjakohinassa ilmenee häiriöpiikkejä ja koaksiaalisella digiotolla jitter on
cd-toistoa suurempaa.
info
Hinta: 1 200 ?
Lisätietoja: www.mareks.fi,
www.oppodigital.com
? Nopeat latausajat ja toiminnot
? 24p-toisto ntsc-dvd-levyille
? Toimii da-muuntimena ja
videoprosessorina
? Kaukosäätimen painikkeiden
tuntuma
? Äänekäs levykelkka
? Ei kuvataajuusautomatiikkaa
Netflixillä
? Ei 24p-toistoa kaikille tiedostoille
Denon
Kirkas, läheinen ja esiin työntyvä ääni, jossa ei kuitenkaan ole aidointa läsnäoloa ja
realismia. Massiivinen rakenne herättää luottamusta, mutta levyasemaksi istuisi arvokkaampi malli.
Kuvanlaatu on hankalimpia dvd-levyjä lukuun ottamatta virheetöntä. ja koaks. Hiukan lisää mehevyyttä ja lämpöä ei tekisi pahaa akustisille
soittimille ja lauluäänille. Siinä on jopa havaittavissa loudnessmaisia piirteitä, mutta ääni ei ole ollenkaan rasittava.
Oppo muistuttaa soundiltaan Cambridge Audiota, ja rivakasti etenevä ääni välttelee taitavasti terävimmät reunat
Blu-ray- ja dvd-toisto sen sijaan on ongelmatonta.
Mittaustulokset ovat erinomaiset, mutta äänen taso ei pysy lineaarisena hiljaisimmilla tallennustasoilla. Elokuvat lähtevät pyörimään vauhdilla, mutta kaukosäätimeen soitin ei vastaa aivan niin ripeästi kuin vastustajat. Virrankulutus on vertailun alhaisin.
info
Hinta: 1 200 ?
Lisätietoja: www.highendstudio.fi,
www.cambridgeaudio.com
? Nopeat latausajat ja toiminnot
? Toimii da-muuntimena ja
videoprosessorina
? Kaukosäätimen tuntuma
? 24p-toisto ntsc-dvd-levyille
? Valittava digitaalisuodin
? Hiljaisten tallennustasojen
epätarkkuus
? Netflixin puute
? Ei 24p-toistoa kaikille tiedostoille
22
info
Hinta: 1 200 ?
Lisätietoja: www.simex.fi,
www.denon.fi
? Nopeat latausajat
? Tukeva rakenne ja hiljainen
toiminta
? Kaukosäätimen näppäinasettelu
? Tiedostojen luotettava 24p-toisto
? Alhainen tehonkulutus
? Ei langatonta verkkoyhteyttä
? Ei smb/cifs-tukea
? Netflixin kuva nykii
? Kuva vain toisesta hdmi-annosta. Se on kaikissa blu-ray-testeissä kilpailijoitaan pari sekuntia ripeämpi. Langattoman verkkoyhteyden puute kummastuttaa.
Mittauksissa ei ole lainkaan kompastuskiviä, ja teknisesti soitin
toimii virheettömästi. Soitin vastaa komentoihin viiveettä, ja kaukosäätimen tuntuma
on selvästi vertailun paras. Käytännössä tästä ei kuitenkaan ole musiikin kuuntelussa mitään haittaa. Säädin voisi olla tuntumaltaan parempi,
mutta painikkeet on sijoitettu loogisesti.
Liitännöiltään Denon on selvästi karsituin, mutta Blu-ray-soittimena av-vahvistimeen kytkettynä tämän kummoisempia kytkentöjä
ei tarvitse. vertailu
Blu-ray-soittimet 1 200 ?
?????
?????
suosittelemme
?????
?????
suosittelemme
Cambridge Audio
Azur 752BD
Denon
DBT-3313UD
BRITTISOITIN kätkee sisäänsä ulkoista olemusta enemmän potkua.
Kevytrakenteisuus softan osalta näkyy erittäin nopeina latausaikoina. Tiedostotoistossa on samat ongelmat kuin Opolla, eikä hdtv-lähetyksistä tehdyt ohjelmat näy 24p-nopeudella. Ääntä voi hienosäätää
valinnaisilla digitaalisuotimilla mieleisekseen.
TUKEVA ja hienosti viimeistelty Denon tuntuu kaikin puolin arvokkaalta. Se käynnistyy erittäin nopeasti, on käyntiääneltään hiljainen,
sillä lukukoneisto on hienosti vaimennettu. Netflix on hieno lisä, mutta valitettavasti sen kuva nykii,
sillä soittimen kuvaa ei voi pakottaa 60 hertsin taajuudelle. Näppäimien sekava asettelu ja samankaltaisuus kuitenkin hidastaa käyttöä.
Netflixin puute kummastuttaa, sillä alusta mahdollistaisi sen